maanantai 16. toukokuuta 2011

I wanna go camping!

Elikkäs niin kuin otsikko kertoo mulle nyt tänään iski sellanen tunne, että kun sinne USA:han pääsen, haluan lähtee sillai vaeltamaan tai retkeilemään tai mikä ikinä onkaan oikea suomenkielinen sana!! Okei osaksi se johtuu siitä, kun alotin n. viikko sitten katsomaan kaikki Greyn Anatomian tuotankokaudet läpi, vaan siksi koska ne sijoittuvat Washingtoniin, jonne luulen olevani matkalla. Yleensä kyllä lääkärisarjat kierrän kaukaa koska veren näkämenin ja muuten sellanen ihmisten leikkeleminen ei ole ihan se mun juttu. Niin siis tuossa viimesimmässä jaksossa ne oli retkeilemässä jossain Seattlen läheiseessä metsässä ja ne maisemat oli oikeesti niin ihanat :) Ja se luonto siellä on niin erinlaista kuin täällä ja ois vaan tosi upee nähdä jotain ihan uusia kasveja ja eläimiä yms. just sellasia mitä Suomessa ei ole ikinä nähnyt. En ole ikinä ajatellut olevani mikään luontoihminen, joten olin vähän yllättynyt kun huomasin ajattelevani näin. Mutta hei jos mä kerran lähen vuodeksi muualle haluan tutustua siihen paikaan todella perusteellisesti ja luonto on myös iso osa sitä ;D

      


                                                        Olympic National Park ♥



Ja lopuksi:

Go Finland You Did It!!!

3 kommenttia:

  1. Jooooooo ei pikkasen noi kuvat oo nättejä ! :O Ihan älyttömän kaunista seutua mihin toivottavasti oot menossa! :) Kyl tuolla kannataa mennä vaeltamaan tms jos vaan pääsee!

    VastaaPoista
  2. Joo onhan siellä nättiä mutta tietty noita kuvia on aika paljon photoshopattu :) Kuitenkin tässä käy sitten lopulta niin että päädynkin jonnekkin Utahin autiomaahan. Ei sillä että se ois huono mutta en ole sellaseen ollenkaan varautunut :P

    VastaaPoista
  3. voi vähänkö on siisti ku jos sääki pääset Washingtoniin!! =))¨

    VastaaPoista