Nyt kuluneella viikolla (ja oikeastaan vieläkin) on ollut tosi ristiriitasia tunteita. Ensinnäkin se etten tiedä MITÄÄN tulevasta vuodesta ei auta mua ollenkaan ymmärtämään sitä että olen lähdössä vuodeksi pois. Toinen juttu joka mua ärsytti ihan hirveesti oli se kun isä soitti Exploriukselle ja kysy että mikä tilanne on ne sano, että heinäkuussa on USA:ssa ollut koulut kiinni ja sen takia vasta elokuussa sijoituksia alkaa tulemaan, mutta heinäkuun alussa sain Exploriukselta sähköpostia että juuri heinäkuu on kiireisin kuukausi sijoitustietojen saapumisessa... Ärsyttävää totuuden peittelyä ja valehtelua! Okei ehkä ymmärrän sen, että ne yrittää vaan rauhotella ja varsinkin mun vanhemmat kuulostaa tällä hetkellä olevan aika varmoja etten pääse ollenkaan lähtemään. Aina sanovat sukulaisille että "Ei se Mona taidakkaan ollenkaan päästä sinne Amerikkaan" Mä oikeesti tartteisin niiltä vaan kannustusta että kaikki menee hyvin ja lopulta saat suuuper hyvän host-perheen. Kun tiedän että tämä kaikki on vaan huonoa tuuria ja mun hakemuksessa ei ainakaan ollut mitään vikaa.
Toinen asia joka ahistaa on se kun uutisissa koko ajan kerrotaan jostain USA:n rahaongelmista ja luottokriisistä. Ei oo kiva kuulla, että sillä maalla jonne nyt olen lähdössä menee huonosti ja kaiken lisäks pelottaa, että se saattais vielä joillain tavalla hankaloittaa sitä isäntäperheen löytymistä :(
Nyt iloisempiin aiheisiin!! Viisumi vihdoin tuli postissa ja nyt olen virallisesti sallittu asumaan USA:ssa vuoden - se vaan etten tiedä vielä varmaksi missä.
Tilasin myös itelleni lukemista vaihto-oppilasvuotta varten. No oikeestaan pari IB:n äikän kirjaa jotka pitäis lukee kuitenkin jossain vaiheessa, niin ajattelinpa että vaihossa saan vähän etu matkaa. Kaikki tosin super tylsiä klassikoita, joten saa nähdä miten onnistun.
Ja Oulun shoppailut:
Kenkiin olen tosi tosi tyytäiväinen kun nitten lähtöhinta ois ollu 60 € ja sain ne puoleen hintaan ja kaiken lisäks niillä on super hyvä kävellä. Laukun oikeestaan ryöväsin mummolta ;)
Viisumi on nyt haettu ja nyt jännitetään sitä, että aikooko ne sen mulle antaa. No aika harvoin ne varmaan kieltää sen viisumin, vaikka just sillon haastattelussa mua ennen oli tyttö, joka oli lähdössä au pairiks. Se sano että oli myös viime vuonna yrittäny päästä lähtemään, mutta siltä oli sillon viisumni evätty joittenkin vakuutus ongelmien takia. Mutta omasta mielestä mun viisumi hakemuksessa ei ollu mitään virheitä ja maksutkin oli maksettu oikein. Se haastattelu oli ihan helppo ne kyseli jotain ihan tyhmiä kysymyksiä esim. Tietääkö sun vanhemmat että olet lähdössä vaihtoon? :D Sitten mentiinkin Tallinnaan shoppailemaan päiväks ja mä löysin kengät ja paidan. Ja onnistuin rajoittamaan vähän tota mun shoppailua, että rahaa riittää vaihtoonkin :)
Näihin rakastuin heti
Mangosta
Pikkusiskon kielikurssi tuliaiset
Lähen maanantaina viikoks Ouluun mummolaan ja tervehtimään uusinta serkkuani tänään 10 päivää vanha pikkupoika ja mulla ei sitten ole viikkoon kone käytettävissä. Mua pelottaa (mutta toisaalta toivonkin sitä) että sillä aikaa saisin sijoitustiedot ja lähtö oiskin ihan parin päivän sisään. Sen takia alotin jo pakkaamaan, että jos tollanen tilanne sattuis olisin jo vähän valmistautunu. Tähän asti pakkailu on sujunu hyvin ja en usko että paino rajojen kanssa tulee ongelmia ainakaan nyt meno matkalla. Mä myöskin vähän stailasin mun huonetta, koska se oli vaan niin autio ja tylsä. Mulla siis oli vaan sänky, pöytä ja vaatekaappi huoneessa. Nyt raahasin sinne valkosen vitriinin toisesta olkkarista ja ostin jopa verhot!! Lamppu vielä pitäis hankkia ja oonkin löytäny jo sopivan. Sitten vaatekaapissa on vielä vuoden vaihteesta asti lojunu kaks purkamatonta muuttolaatikkoa, jotka ajattelin purkaa siihen vitriiniin. Tää mun huone oli vaan liian asumattoman näkönen ja oon ihan varma, että mua olis ahdistanu vielä enemmän palata sinne takas jos en ois tehny sille mitään. Mutta nyt olen tyytyväinen :)
Btw sain eilen traumoja lemistä kun olin mun kaverin luona maalla. Me mentiin kattoon niitten lehmiä ja ne ei vaikuttanu välittävän musta ollenkaan. Sitten käännyin pariks minuutiks silittämään kaverin koiraa ja kun käännyin takas ne kaikki 15 lehmää oli tullu siihen ihan mun taakse ja ne TUIJOTTI mua. Creepy...
Eilen äiti ja isä lähti Joensuuhun Ilosaarirockiin kattomaan Sielunveljiä (hih isä oli nuorena punkkari :D) ja minä ja mun kaveri päätettiin kokata meillä kaikkee hyvää ja pelata lautapelejä. Tehtiin tacoja jotka onnistu täydellisesti, mikä on aika ihme jos tietää meijän molempien kokkaustaidot ja sitten fudgeja. Fudgetkin onnistu aika hyvin tai siis niitten maku oli just sopiva, mutta ne jäi vähän kiinni siihen lautaseen johon ne laitettiin. Pelatiin sitten 74 "vuotta" Game of Lifeä ja aina välillä irrotettiin veitsellä niitä fudgeja siitä lautasesta, että pystyttiin syömään niitä. Niin siinä sitten kävi, että mä onnistun sen veitsen iskemään kämmeneeni ja lautasen tiputtamaan lattialle. Mä jouduin vähän paniikkiin kun se haava oli syvä ja siitä tuli paljon verta, vaikka kovin iso se ei ollut. Sitten me siivottiin lasinsirpaleet ja irrotettiin fudget juustohöylallä lattiasta ja koira teljettiin siks ajaks parvekkeelle just sillon vielä toinen kaveri soittaa ja mä ihan shokissa vastaan puhelimeen ja varmaan se mun selitys kuulosti tosi pahalta puhelimessa. Sitten laitettiin pakaste katkarapu pussi haavaa vasten ja kaverin äiti vei mut KYS:iin ja siihen laitettiin liimaa ja selvisin lopulta hengissä :D
Joten kiitos Milja ilman sinua olisin varmaan kuollut!! ;)
Mitään uutta ei vaihtaririntamalla ole tapahtunut ja perhetiedoista ei mitään tietoa, mutta olen jo oppinut hyväksymään tän tilanteen aika hyvin. Ne tiedot, sitten tulee parin päivän varotusajalla ja sitten tulee kamala kiire, mutta jonkun se viimenen aina on oltava. Ja ei se tarkota sitä, että mulle välttämättä tulis huono perhe tai jtn. mutta sopivaa ei ole vielä löytyny. Oon aika varma, että mun hakupakettikaan ei ollu huono, koska oikeesti näin vaivaa sen eteen ja pystyin tosi luontevasti ja avoimesti siinä kertomaan itsestäni.
Tänään käytiin isän kanssa pankissa ja valokuvaamossa hakemassa varallisuustodistus ja passikuva viisumia varten. Tai no en vielä niitä saanu. Ne molemmat sano että tiistaina voin ne käydä hakemassa, joten aika viime tippaan jäi, koska me lähetään keskiviikkona aamulla kolmen aikaan ajamaan Helsinkiä kohti. Sitten sen haastattelun jälkeen on kaverin kanssa päivä aikaa shoppailla ja mulla on missio löydä kengät, koska en tällä hetkellä omista yksiäkään ehjiä, kunnollisia ja nättejä kenkiä, jotka voisin ottaa vaihtoon mukaan.
Niin ja nyt voisin kertoa vähän mihin toi otsikko viittaa eli oon nyt viime aikoina alkanu saamaan sellasia tunteita, että mä oon ihan hullu kun lähen toiselle puolelle mailmaa vieraaseen perheeseen ja jätän mun lähes täydellisen elämän vaan tänne. Mulla on ihania kavereita ja rakastava perhe, uusi talo ja koulu, johon haaveilin pääseväni 11-vuotiaasta asti. Mitä sitten vielä kaipaan?? No mä tiedän, että tämän mahdollisuuden saa vain kerran elämässä ja että mä en voi aina elää tätä mun tuttua ja turvallista elämää ja nyt olisi hyvä aika koittaa jotain uutta ja ottaa riski. Kuitenkin se sijoitus tietojen puuttuminen saa kaiken tuntumaan niin epätodelliselta, että oon ihan varma kun se lähdön aika koittaa saan ihan kamalan paniikkikohtauksen, koska en ole ajatukseen kerinnyt vielä totuttautua.Tää kappale sopii tosi hyvin tämän hetken fiiliksiin:
P.S. Huippua!!! Tällä blogilla on jo 40 lukijaa on niin mukava kirjotella kun tietää, että joku vaivautuu lukemaankin tätä ja kommentoida saa. Se on vaan kiva :)
P.P.S. Onko kukaan kattonu sitä Stepehen Fryen ohjelmaa jossa se matkustaa USA:n läpi ja käy jokaisessa osavaltiossa?? Se tais loppua jo, mutta se oli niin siisti kun sellanen britti tutustuu amerikkalaiseen kulttuuriin ja kävi kaikissa ihmeellisimmissä paikoissa :D
Blogger ei jostain syystä eilen antanu mun julkasta tätä tekstiä, joten tää tulee päivän myöhässä.
Eli aattelimpa kertoo tässä nyt USA:n itsenäisyyspäivän kunniaks, miten me juhlistettiin sitä kielikurssilla. USA:ssa itsenäisyyspäivän vietto on paljon iloisempi ja värikkäämpi juhla kuin Suomessa. Mustakin ois paljon hauskempi jos Suomenkin itsenäisyyttä voitais juhlia jollain muulla tavalla kun katsomalla Tuntematon sotilas ja polttamalla sinivalkoisia kynttilöitä. Eihän se tarkoita, että sotaveteraaneja ei kunnoitettais jos, vaikka vähän ilosemminkin juhlittais heidän aikaansaavutuksiaan.
Noh anyway alotettiin host sisarusten kanssa juhlien järjestely pari päivää varsinaista juhlaa aiemmin. Koristeltiin talo USA:n lipuilla ja sini-puna-valkosilla serpentiineillä. Käytiin myös ottamassa teeman sopivat manikyyri ja pedikyyri. Mun hostit oli valmiiks mulle ostanu sellasen söpön paidan jossa oli glitter USA:n lippu ja luki " Peace Love and Celebrate". Kaikilla oli oikeestaan päällä jonkinlainen USA-paita ja se loi vähän sellasta yhteenkuuluvuuden tunnetta. Itse juhla alko sillai, että se meijän kotikatu suljettiin ja siinä järjestettiin sellanen lastenparaati :D Itekkin osallistuin siihen hienolla tuunatulla potkulaudalla:
Illemalla sitten oli mun hostien luona isommat juhlat, jossa paistettiin host daddyn itse rakentamassa pizza-uunissa pizzoja, tehtiin sellasella vatkauslaitteella (mikä ikinä sen oikee nimi onkaan) jäätelöö ja syötiin kaikkee muuta hyvää. Se vaan, että mun tuomat Fazerin siniset sai enemmän kiitosta kun USA:laiset suklaat. Jättikokoisen ja ihanan makuisen kakun oli tehnyt host daddyn sisko:
Porukkaa siellä juhlissa kävi ihan hirveenä en millään pystyny muistamaan kaikkia vieraita. Siellä siis varmaan kävi koko naapurusto ja suku ja kaikki jakso innoissaan kysellä multa Suomesta ja että miten oon viihtyny Jenkeissä. Ilta sitten huipentu ilotulitukseen, jota katottiin roof deckiltä, kun se oli parin mailin päässä rannalla ja näky tosi hyvin niitten katolle. Saman aikaan olin myös puhelimassa mun pikkusiskon kanssa ja se sano, että Suomeen asti kuulu kun ne huus "HAPPY BIRTHDAY AMERICA!"
